sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Alkuteos Eleanor Oliphant is Complitely Fine, 2017
Suom. Sari Karhulahti
WSOY, 2018
Kuunneltu/luettu Storytel-palvelusta
Äänikirjan kesto 12 t 41 min,
lukijana Krista Putkonen-Örn

Eleanor on melkein kolmenkymmenen. Viimeiset yhdeksän vuotta hän on ollut töissä samassa toimistossa. Hän elää rutinoitunutta elämää, ei puhu kenenkään kanssa eikä tapaa vapaa-ajallaan ketään. Viikonloppuisin hän juo itsensä tukevaan humalaan - tietenkin kotosalla, ettei hänestä olisi vaivaa muille. Miten ihmisen elämästä tulee tällainen? Sen lukija saa tietää pala kerrallaan, eikä kuva ole kaunis, vaikka Eleanor itselleen tavallaan muuta uskottelee. Hän ei osaa odottaa elämältä muutakaan. Mutta pitäisikö?

Jotkut ihmiset - heikot ihmiset - pelkäävät yksinäisyyttä. He eivät ymmärrä, että siinä on jotakin tajuttoman vapauttavaa. Kun tajuaa, ettei tarvitse ketään, pystyy pitämään huolta itsestään. Siinä se: on parasta pitää huolta vain itsestään. Muita ei voi suojella, vaikka miten yrittäisi.  

Arvaatte varmaan, miten tarina jatkuu? Eleanorin rutiinit rikkoutuvat, ja hän alkaa itsekin rikkoa niitä. Ensinnäkin hän ihastuu pikkutyttömäisesti erääseen paikalliseen muusikkoon. Toiseksi työpaikan uusi mikrotukihenkilö Raymond ei tunnu ymmärtävän, että arpinaamainen Eleanor on työpaikan kummajainen ja vitsien aihe, eikä sellainen henkilö, jonka kanssa mennään noin vain lounaalle.

Eleanoria kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa, kun lukijalle selviää vähä vähältä, millaisia kokemuksia hänellä on taustallaan. Hänestä on silti tehty myös jossain määrin huvittava hahmo: hän ei todellakaan osaa olla muiden ihmisten seurassa luontevasti. Eleanorin suorasukaiset ja odotustenvastaiset töksäytykset sosiaalisissa tilanteissa tuovat mieleen Rillit huurussa -sarjan Sheldon Cooperin (tämän mielleyhtymän saatuani asia oli googlattava, enkä ollut ainoa, jolla oli tullut sama ajatus mieleen, vaan myös joissain muissa blogeissa ja Goodreads-arvioissa asia mainittiin).

"Tiesitkö, että Loretta jää pois töistä toistaiseksi?"
"Täytyy sanoa, ettei se ole minulle yllätys", virkoin. "Olen epäillyt aina, ettei hän tunne arvonlisäverotuksen perusteita riittävän hyvin." Kohautin olkapäitäni. "Eli ehkä on parasta, että hän lopettaa työt."
"Lorettan miehellä on kivessyöpä", Bob sanoi. "Loretta haluaa hoitaa puolisoaan."
Mietin asiaa hetken.
"Heillä molemmilla on varmaankin erittäin vaikeaa", sanoin. "Mutta kivessyövän ennuste on hyvä, jos se havaitaan riittävän aikaisin. Se on todennäköisesti paras vaihtoehto, jos mies sairastuu epäonnekseen johonkin syöpään."

Eleanorille kuuluu ihan hyvää on nopealukuinen kirja, ja luin/kuuntelin sen muutamassa päivässä. Kirjan juoni on toisaalta ennalta-arvattava, mutta ei sentään kaikkia yksityiskohtia myöten. Ja toisaalta kun kirjassa käsitellään hyvin traagisia asioita, joista Eleanor on selvinnyt, on lukijalle varsin turvallista uskoa siihen, että kyse on kuitenkin selviytymistarinasta (sijoitan kirjan Helmet-haasteessa tähän kohtaan).

Kirja onnistui herättämään tunteita ja saamaan minut lukijana Eleanorin puolelle, ja oli siten taiten kirjoitettu. Ei tämä mikään ihan viiden tähden lukukokemus ollut, muttei kevyintä hömppääkään (eikä sellaista odottavan kannata kirjaan tarttuakaan). Kirja tullaan luultavasti filmatisoimaan, sillä ainakin elokuvaoikeudet on myyty. Kirjan voi helposti latistaa varsin yksioikoiseksi elokuvaversioksi, koska Eleanorin ajatuksiin ei voi elokuvassa päästä samalla tavalla kuin kirjassa, joten toivoa sopii, että elokuva tekee kirjalle oikeutta.

Kirjan esittelyjä muissa blogeissa: Järjellä ja tunteellaKirjaluotsiKirjasähkökäyräKirjojen keskelläKulttuuri kukoistaaOksan hyllyltä ja Rakkaudesta kirjoihin.

P. S. Kujerruksia-blogin Linnea on omistanut kokonaisen postauksen Krista Putkonen-Örnin lukemille kirjoille - minustakin Putkonen-Örnin elävää luentaa on ihana kuunnella!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Hän oli luullut, että hänen maailmansa oli pysyvä ja vakaa ja toiset maailmat pysyisivät siitä kaukana, mutta nyt vieras maailma oli tullut uhkaavana ja julmana hänen kotikaupunkiinsa ja saanut sen sekaisin.
Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Like, 2017
136 s.
(Kirjastolaina)

85-vuotias Amanda elää kaupungin laidalla omassa rauhassaan, pienessä talossaan, ilman sähköä tai puhelinta. Seurana on naapurin Jansson, jonka kanssa Amandalla on hiukan erikoinenkin suhde.

Kaupungin elämä on kuitenkin muuttunut, kun sinne on majoitettu tai majoittunut suuri joukko pakolaisia. Mitä yksittäinen ihminen voi lopulta tehdä toisen tai toisten auttamiseksi? Amanda kohtaa pakolaispojan, jonka auttaminen tuntuu olevan hänelle itsestäänselvyys, mutta onko siitä lopulta mitään hyötyä?

Amandan maailmat on sivumääräänsä suurempi kirja. Sitä lukiessaan voi jäädä pohtimaan isoja kysymyksiä moraalista ja ihmisyydestä.

Sahlberg kirjoittaa huikean hienoa kieltä. Pitää hillitä itseään, että malttaa pysähtyä lauseisiin ja virkkeisiin. Öisin Amandan pientä taloa hamuili tumma tuuli. Sen tiesi tummaksi, jos sitä kuunteli. Sen levottomuus toi Amandan mieleen ihmiset, jotka olivat kerran joutuneet johonkin paikkaan ja sitten huomanneet, että he seisoivat aina väärän oven takana. Joko paikka oli heille liian vanha, kauan sitten unohtuneen ajan varjo, tai he olivat huomaamattaan itse varjoja.

Laitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan "surullinen kirja", vaikka on Amandan maailmoissa hyvyyttä ja lämpöäkin. Amandan näkökulma maailmaan on silti enimmäkseen raadollinen.

Talot olivat arkkuja, joihin ihmisten elämä oli piilotettu, vaikka he eivät olleet vielä kuolleet. Jylhään yksinäisyyteen kohottautuva kirkontorni oli jumalan varoittava sormi. Etäämpänä paksua savua sylkevät tehtaanpiiput muistuttivat ihmisen taipumuksesta liata omat lakanansa ja kaduilla ja teillä erottuvat autot hänen tarpeestaan yrittää unohtaa liikkumalla itsensä. 
--
Jos Amanda olisi tohtinut neuvoa toisia ihmisiä, hän olisi kehottanut heitä järjestämään jokapäiväisen elämänsä niin, että heidän ei tarvinnut paeta sitä.

Amandan maailmat on ensimmäinen kosketukseni Asko Sahlbergin tuotantoon, mutta toivottavasti ei viimeinen. Teos on voittanut Savonia-kirjallisuuspalkinnon ja oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana. Sahlberg asuu Ruotsissa, ja Amandan maailmat voisi sinänsä sijoittua sekä Ruotsiin että Suomeen - paikkaa ei kirjassa sen tarkemmin nimetä. Kiinnostuin kirjasta ennen muuta muiden kirjablogien perusteella. Kirjan ovat esitelleet esimerkiksi Kirsin book clubAmman lukuhetkiKirjan pauloissaKirja hyllyssäEniten minua kiinnostaa tieJärjellä ja tunteellaKannesta kanteen, Kosminen K ja KirjaluotsiKulttuuri kukoistaa -blogin Arjan postauksesta on linkit hänen esittelyihinsä myös muista Sahlbergin kirjoista. Lukulistani kasvaa taas nopeammin kuin sitä ehtii toisesta päästä lyhentää... Arjan postauksen kanssa yhtä aikaa ovat ilmestyneet Tuijata-blogin kirjoitus sekä Reader, why did I marry him -blogin kokeellinen postaus, jossa Omppu asettuu Amandan nahkoihin.