keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Suuntana Helsingin kirjamessut

Syksy vilahti vauhdilla lokakuuhun ja pohjoisen syyslomaviikkoon. Fiksusti ovat siellä etelässä sijoittaneet Helsingin kirjamessut juuri tälle viikolle, kiitos siitä! Messut alkavat huomenna, ja itse pääsen osalliseksi messuhumusta perjantaina ja lauantaina.


Tänä vuonna en aio tarkasti aikatauluttaa messuohjelmaani. Aion keskittyä nauttimaan olostani kirjaihmisten kuplassa, tavata muita bloggareita ja tuttuja. Varaan aikaa myös divaripöytien kiertelyyn. Messuilla on tarjolla neljän päivän aikana jopa 1000 haastattelua tai muuta ohjelmanumeroa kuudellatoista lavalla tai salissa, joten tarkkaan suunnittelemattakin voi päätyä kuuntelemaan monenlaista. Messujen teemana on luonnollisesti satavuotias Suomi, mutta ohjelma on kyllä kertakaikkisen kaikenkattava.  

Kiinnostavasta kattauksesta poimin muutaman jutun, joihin itse ehkä päädyn:

Perjantai 27.10.

Klo 11 - 11.30 Vihan ja inhon internet, KirjaKallio-lava
Internet täyttyy toinen toistaan kovemmista ja julmemmista äänistä: seksismi, misogynia, rasismi... Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen kirja purkaa ilmiön syitä ja seurauksia. (Note to self: tämän kirjan voisi luultavasti hankkia luokan kirjahyllyyn.)

Klo 12 - 13 KirjaKallion paneeli: Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa?
Miten kirjan pitäisi kehittyä, jotta se olisi merkittävä jatkossakin? Keskustelemassa esim. Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola ja Demin toimituspäällikkö Päivi Lehtomurto. Mielenkiintoinen teema - törmään työssäni jatkuvasti siihen, että entistä harvempi tarttuu omaehtoisesti kirjoihin.

Klo 14 - 15 Esikoiset, Aino-sali
Kuutta esikoiskirjailijaa haastattelee Seppo Puttonen. Tänne on syytä mennä hyvissä ajoin, koska mukana on myös syksyn kohukirjailija Ossi Nyman. En ole muuten lukenut yhtään näistä esikoisista, mutta monikin kiinnostaa.

Klo 16 - 16.30 Missä kirja-alalla mennään?, Kirjakahvila
Tämä keskustelu kiinnostaa samasta syystä kuin KirjaKallion paneeli.

Klo 17 - 17.30 Valtavan ihana, Katri Vala -lava
Jos olen vielä tähän aikaan messuilla, käyn ehdottomasti kuuntelemassa Hanna Kinnusta ja Aino-Kuutamo Uusitorppaa, joiden teos käsittelee ajankohtaista teemaa, naisen suhdetta omaan kehoonsa.

Jossain vaiheessa päivää voisi pistäytyä myös Pisa-työpajassa, joka on Takauma-lavalla klo 12-17.

Lauantai 28.10.

Aamu alkaa muiden bloggarien seurassa aamiaisella klo 9 - 11. (Yövyn hotellissa ja aion käydä tätä ennen myös hotelliaamiaisella, eli tämä on sitten itselleni hobittihenkisesti toinen aamiainen. Eipähän tarvitse tankata enää messupäivän mittaan niin paljon!)

Lauantaille onkin sitten tarjolla monenlaista mielenkiintoista. Miten voisin päättää, menenkö klo 11 - 11.30 kuuntelemaan Kati Hiekkapellon dekkareiden päähenkilöstä Takauma-lavalle vai pohjoiskorealaisesta arjesta Eino Leino -lavalle? En ehkä ehdi täyden vatsani kanssa kumpaankaan, joten on varminta aloittaa vasta seuraavista ohjelmanumeroista.

Klo 11.30 - 12 Vaihtoehtoinen totuus, Takauma-lava
Juha Itkonen, Tommi Melender ja Virpi Hämeen-Anttila keskustelevat populismin noususta sekä faktan ja fiktion sekoittumisesta. 
(Toisaalta samaan aikaan Koko Hubara on KirjaKallio-lavalla! Valintoja, valintoja...)

Tämän jälkeen olisi parikin mielenkiintoista paneelikeskustelua, ja sitten pitäisi jakautua peräti kolmeen paikkaan:

Minulla on lukupinossani Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat, ja kirjailija vaikuttaa kiinnostavalta persoonalta. Kirjan tyyli on ilmeisesti humoristinen, vaikka aihe on vakava. Samaa voi sanoa Anna-Leena Härkösen Valomerkistä, ja Härköstä olisi kiinnostava kuulla livenäkin. Hetekivi-Olssonin Miirasta puolestaan oli laaja esittely Hesarissa, ja se alkoi kiinnostaa kovastikin (note to self: etsi divariosastoilta kirjailijan aiempaa teosta Tämä ei ole lasten maa, koska en ole aikomuksistani huolimatta sitä vielä lukenut).

Lauantaina aion myös viettää aikaa kirjabloggarien omalla pisteellä, joka on Boknäsin osastolla 6m48. Pisteellä on päivystäjät vähintäänkin to ja pe klo 16 - 18 sekä la ja su klo 14 - 18. Oman päivystysvuoroni varasin lauantaille klo 14 - 15, mutta viime vuonna huomasin päätyväni pisteelle muinakin aikoina. Pisteellä on jaossa kirjavinkkilistoja ja hyvää juttuseuraa! Mukava myös huomata, että piste on lähellä KirjaKallio-lavaa, jossa on nähdäkseni messujen kiinnostavin ohjelma.



Jaan messujen aikana tunnelmia Instagramiin (@hannaon) ja Twitteriin (@HannaOntero). Yhteisinä aihetunnisteina muiden bloggarien kanssa #bloggaajatkirjamessuilla. Toki käytössä myös #kirjamessut. Blogiin kirjoitan sitten kootusti fiiliksiä reissun jälkeen. 

Toivottavasti törmätään messuilla!

(Edit: korjattu kirjabloggarien pisteen sijainti ja lisätty kartta.)

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

12 tarinaa kirjoittamisesta

Hän on luvannut itselleen, ettei enää koskaan elä niin, ettei ehdi lukea ja kirjoittaa. Ja sekin lupaus on pitänyt. 

- Ronja Salmi Reetta Rädystä teoksessa 12 tarinaa kirjoittamisesta


Mikko Toiviainen & Ronja Salmi (toim.): 12 tarinaa kirjoittamisesta
WSOY, 2017
221 s.
(kirjastolaina)
Kulttuurialan moniosaajat Mikko Toiviainen ja Ronja Salmi ovat koostaneet kirjaksi kahdentoista kiinnostavan henkilön haastattelut, joissa puhutaan kirjoittamisesta - ja aika paljon kaikesta muustakin. Teos herätti pohtimaan kirjoittamisen merkitystä monesta näkökulmasta: mihin kaikkeen kirjoittamista voikaan tarvita ja hyödyntää ja miten moni ammatti on kirjoittamistaidosta riippuvainen. Kirja antaa vinkkejä erityyppisistä kirjoittajan töistä haaveileville ja päästää kurkistamaan luovan työn tekijöiden työskentelyprosseihin.

Itsestään selvää on, että tällaisessa teoksessa on haastateltava jotakuta kirjailijaa. Emmi Itärannan tapa kirjoittaa ei liene kaikista tavanomaisin, sillä hän työstää kirjojaan samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Itäranta kuvaa muutenkin kirjoittamisprosessinsa vaiheita kiinnostavasti: hän kerää esimerkiksi kirjan maailmaa inspiroivaa kuvaseinää, kirjoittaa luonnosversiot lähes aina ensin käsin ja kirjoittaa yhden luvun uusiksi 5 - 6 kertaa, ennen kuin on tyytyväinen. Työssä korostuu jännitteen ja henkilöhahmojen rakentaminen, joihin Itärannan draamaan painottuva koulutus ja työkokemus antavat aineksia.

Antoisa oli myös Helsingin Sanomissa pitkän uran tehneen, nykyisin yrittäjänä ja itsenäisenä journalistina työskentelevän Reetta Rädyn haastattelu. Oman työnsä ohella Räty kertoo media-alan muutoksesta: ansaintalogiikka on erilainen, kun lukijat eivät halua maksaa sisällöistä. Journalismin laatu on myös kyseenalaista, jos yksittäisten ihmisten tarinat saavat saman painoarvon kuin faktat. Räty pohtii myös, ovatko toimittajat entistä enemmän kiinni uutisdeskissään ja omassa elämänpiirissään, jolloin he vain toisintavat maailmaa sellaisena kuin sen itse näkevät ja pönkittävät vallalla olevia rakenteita. Välillä Räty toivoo, että kerrottaisiin ihmisistä, jotka eivät käsitä aikaa lineaarisesti tai että miljardilla kiinalaisella on aivan eri käsitys yksilönä olemisesta kuin meillä.

Muista teokseen haastatelluista suuri osa työskentelee jollain tavoin kulttuurialalla: rap-artisti, toimittaja ja runoilija Henri Pulkkinen, laulaja-lauluntekijä Samuli Putro, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Milja Sarkola, stand up -koomikko ja toimittaja Jukka Lindström sekä elokuva-alalla työskentelevät Antti Heikki Pesonen, Teemu Nikki ja Jani Pösö. Kirjoittamisen uudempia muotoja edustavat bloggari Eeva Kolu ja Justimusfilmsin sketsiryhmä, joka on tehnyt materiaalia niin Youtubeen kun tv-sarjoihinkin. Kirjoittaminen on keskeistä myös mainosalalla, jota edustaa kirjassa luova johtaja Jenni Valtiala, ja politiikassa, jonka parista on haastateltu kansanedustaja Ozan Yanaria.

Haastateltavat ovat erilaisia, mutta heidän tavoissaan työskennellä on myös yhtäläisyyksiä. Nykyisessä erilaisten ärsykkeiden täyttämässä arjessa on kirjoittamiselle löydettävä aikaa ja tilaa, ja se korostuu monissa teksteissä: Luovuus vaatii onnistuakseen tylsyyttä, sanoo Paperi-T:nä tunnettu Henri Pulkkinen. Tylsyys houkuttelee piilotajunnasta esiin asioita, huomauttaa Antti Heikki Pesonen. Hyviä ideoita syntyy joutilaisuudesta, kertoo myös Justimusfilmsin Nummela. Tekstin aloittamisen vaikeudesta kertovat niin Reetta Räty kuin Milja Sarkolakin. Konkreettisen vinkin antaa Eeva Kolu: jos hän jää kirjoittamisessa jumiin, hän avaa toisen tiedoston, johon hän kirjoittaa 5 - 10 minuutin ajan siitä, miksi kirjoittaminen on sillä hetkellä niin vaikeaa. Usein se purkaa tilanteen.

Erikseen on vielä mainittava Laura Mendelinin valokuvat kirjaan haastatelluista henkilöistä. Ne tavoittavat kuvattavien persoonasta jotain olennaista. Jokaisessa kuvassa on oma tunnelmansa. Henkilökuvaus on oma taiteenlajinsa, ja Mendelin on siinä ilmeisen taitava.

Reetta Räty Laura Mendelinin kuvassa.

Justimusfilms Laura Mendelinin kuvassa.

Voin siis suositella tätä kirjaa niin kirjoittamista harrastaville kuin sitä opettavillekin. Kirja voisi olla antoisa myös monelle jollain tavoin itseään etsivälle: on lohdullista huomata, kuinka monella tavalla voi löytää oman polkunsa tai ottaa jostain risteyksestä ihan uuden suunnan.

Muualla blogeissa kirjaan ovat perehtyneet esim. BookishteapartyKirjat kertovatHelmi Kekkonen ja Kohtisuora.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

Koko Hubara: Ruskeat tytöt. Tunne-esseitä
Like, 2017
238 s.
Koko Hubaran teoksen Ruskeat tytöt -kirjan päätavoite on tehdä näkyväksi ne tuhannet nuoret, jotka jäävät niin usein näkymättömiin tai joista puhutaan vain tietynlaisissa asiayhteyksissä.

Me ruskeat tytöt kykenemme olemaan samaan aikaan kokonaan suomalaisia ja kokonaan jonkun muun/muidenmaalaisia ilman, että ne sulkevat toisiaan pois - mutta välillä tuntuu, että meitä yritetään sulkea pois. Meitä näkyy aika vähän lehdissä. Meitä näkyy aika vähän yliopistolla. Meitä ei näy ollenkaan päättäjissä ja johtajissa.

Miksi ruskea tyttö? Siksi, että maahanmuuttajataustainen, toisen polven suomalainen, puoliksi suomalainen ynnä muut vastaavat ovat jonkun muun määritelmiä, jonkun muun sanoja.

Esseissä käsitellään kiinnostavasti samastumisen tarvetta. Pitäisi olla niin, että kirjallisuudessa ja mediassa olisi erinäköisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä erilaisissa rooleissa, tekemässä asioita jotka eivät liity heidän etnisyyteensä tai lähtömaidensa politiikkaan, puhumassa muustakin maahanmuutosta, olemassa päättäjiä muissakin kuin vähemmistöjen asiayhteydessä, kertomassa -- ihan mistä tahansa muusta kuin ruskeudesta.

Kirja on siis suunnattu ennen muuta ruskeille tytöille itselleen, mutta voin kyllä suositella sitä myös esimerkiksi opettajille. Tajusin itse hävettävän myöhään, että jos ryhmässä on joku opiskelija, jonka nimi tai ulkonäkö jotenkin poikkeaa viljanvaaleista janipettereistä ja janinajulioista, ei ehkä ole silti fiksua ensimmäisenä kysyä, mistä kyseinen nuori on kotoisin tai missä hänen taustansa on. Jos sillä on hänen opiskeluunsa minun äidinkielentunneillani jotain vaikutusta, hän kertoo luultavimmin sen itse.

Hubaran kirjoitustyyli on virkistävää, suorapuheista, lukijaa haastavaa ja henkilökohtaista. Toivon, että kirja tavoittaa kohderyhmänsä ja mahdollisimman monet muut.

Lopuksi vielä hyvin samastuttava kohta kenelle tahansa kirjaihmiselle:
Minä rakastan lukemista. Silloin kun luen, olen samaan aikaan sekä minä että lukija sekä kaikki henkilöhahmot. Olen samaan aikaan tässä, enkä kuulu yhtään minnekään, eikä minun tarvitse kuulua. Minun ei tarvitse olla se, joka aina selittää, vaan olen se, jolle näytetään, miten olla olemassa. Saan olla heikko, eksyksissä, tavallinen ihminen. Lukiessa voin etsiä samanaikaisesti selityksiä kaikelle, ottaa vastaan tai torjua täysin fiktiivisiä versioita siitä, miten asiat voisivat olla. Lukiessa haluan ymmärtää kaiken, mutta samaan aikaan riittää, että vain luen.

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille blogissa vieraileville hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää 11.10.! Tyttöjen päivä muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Toisaalta päivä nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet. Siksi Hubaran teos sopii loistavasti esiteltäväksi juuri tänä päivänä.