tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä

Huomio vastaisen varalle: ennen kuin yrität riistää henkesi, muista käydä kusella.

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä
Alkuteos All the Bright Places, 2015
Suom. Leena Ojalatva
Karisto, 2017
397 s. + kirjailijan kommentti ja kiitokset
(arvostelukappale kustantajalta)

Viimeistä vuotta lukiota käyvät Theodore Finch ja Violet Markey eivät ole aiemmin juuri kiinnittäneet huomiota toisiinsa. Kirja alkaa dramaattisesti, kun he kohtaavat toisensa koulun kellotornin huipulla olevalla ulokkeella. Theodore suostuttelee Violetin olemaan hyppäämättä, mutta kaikki uskovat tilanteen menneen toisin päin.

Theodore on nimittäin koko koulun tuntema friikki, joka keksii mitä erikoisimpia tempauksia ja jonka tyyli vaihtelee äärilaidasta toiseen. Hän saakin kestää julmaa pilkkaa. Säännöllisin väliajoin Theodore häipyy;  kaverit ja perhe kuittaavat sen toteamuksella Finch nyt vain on sellainen. Tosiasiassa Finch vajoaa masennukseen, mustaan pyörteeseen, jossa päässä soivat äänet toistavat hänen olevan turha ja typerä. Olen rikki. Olen huijari. Minua ei voi rakastaa.

Violet puolestaan kuuluu suosittujen porukkaan - tai on kuulunut, kunnes hänen siskonsa menehtyi autokolarissa eikä Violet ole jaksanut enää kirjoittaa heidän suosittua blogiaan tai jatkaa huutosakkiharrastustaan. Muut jatkavat elämäänsä kuten ennenkin, enkä minä taida pysyä mukana. Ehkä en edes halua. Olen hyvä vain yhdessä asiassa, ja siihen en enää kykene.

Finch ja Violet alkavat tehdä yhdessä maantiedon projektia, jossa he kiertelevät Indianan nähtävyyksiä. Finchillä on kyky löytää yksinkertaisiinkin asioihin kiehtova näkökulma, ja hän näkee kaikessa kauneutta. Siinä sivussa he keskustelevat kirjallisuuslainauksin (kukapa äikänope ei tykästyisi tällaisiin päähenkilöihin!), ja Violet löytää taas rakkautensa sanoihin.

Jos luulee, että tämä on perinteinen tarina, jossa tyttö tapaa pojan ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti, niin silloin joutuu kuitenkin pettymään. Yksi täydellinen päivä on toki kirja rakkaudesta, mutta myös surusta, syyllisyydentunteesta ja masennuksesta ja siitä, voiko niistä aina selvitä. Kirja muistuttaa siitä, että kenellä tahansa meistä voi olla kuorensa alla kannettavanaan monenlaista painolastia. Lukiessa herää myös kysymys vastuusta ja huomaamisesta. Kirjan nuorten vanhemmat eivät osaa olla lastensa tukena. Violetin vanhemmat ehkä yrittävät parhaansa, mutta ovat toisen tyttärensä kuolemasta murtuneita, Finchin eronneet vanhemmat eivät puolestaan suostu muista syistä näkemään, että Finchillä voisi olla jotain oikeasti hätänä. Koulukuraattorit kysyvät pakolliset kysymykset, mutta eivät pysty saavuttamaan nuorten luottamusta. Niinpä Violet ja Finch ovat ainoat, jotka tietävät toistensa salaisuudet, pelot ja toiveet.

Ennen kuin kuolen, haluan...

että minulla on väliä.

lakata pelkäämästä.

kokea täydellisen päivän.

Muissa blogeissa: Dysphoria-kirjablogin Heidi ihastui kirjaan ja odottaa myös elokuvaversiota. Yksi pieni lukupäiväkirja -blogin Mirzu on kuunnellut kirjan englanninkielisenä äänikirjana ja kiittelee, että nuorten mielenterveyttä käsiteltiin teemana rohkeasti. Sivujen välissä -blogin Hannalla kirja jäi puolestaan kesken - ymmärrän kyllä, että kirja jakaa teemansa ja sen käsittelytavan vuoksi mielipiteitä. 

2 kommenttia:

  1. Aloitin tämän, mutta en oikein tiedä, miten tähän suhtautuisin. Kieli on perinteisen mutkatonta nuortenkirjakieltä, eikä masennuksen käsittely ainakaan alkusivuilla ole mielestäni vakavasti otettavaa. Harmi sinänsä, sillä nuortenkirjallisuuteen olisi hyvä saada lisää mielenterveysaiheisia teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finchin ajatuksista tuli ainakin minulle syvempi kuva vasta kirjaa pidemmälle lukiessa. Luulen, että se on tarkoituksellista: alussa halutaan saada juoni käyntiin ja Violet ja Finch tutustumaan ja ihastumaan. Jossain määrin kirjan ajoittainen kepeys selittynee myös amerikkalaisuudella.

      Poista