torstai 29. kesäkuuta 2017

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Surun ja menetyksen käsitteleminen, rohkeus, vallanhalu, rakkaus, itseensä uskominen mutta uskallus luottaa myös muihin - tässä(kin) ns. nuortenkirjassa on paljon sellaista, mikä koskettaa myös aikuista. 

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
WSOY, 2015
473 s.
Kansi: Laura Lyytinen
(oma kirjaostos)
Lähdin lukemaan Surunhauras, lasinterävä -romaania vähän epäröiden. En ole mikään suuri fantasiakirjallisuuden lukija, ja nuortenkirjallisuutta luen melko vähän muutenkin. Olin ostanut kirjan alehintaan muutamalla eurolla viime vuonna, ja tartuin siihen nyt pride-viikon vuoksi, koska bongasin kirjan Prideviikon lukutempaukseen linkitetyiltä listoilta.

Kirja kuitenkin osoittautui varsin mukaansatempaavaksi. Kirjassa on paljon hahmoja, kolme erilaista ja eri tavoin rakennettua yhteiskuntaa, rakkautta, petoksia, vallanhimoa ja särkyneitä ihmisiä. Isoja teemoja siis. Fantasiaelementtejä kirjassa ei oikeastaan juurikaan ollut, jonkinlaista taianomaisuutta toki.

Luin tätä kirjaa siis pride-viikkoa silmällä pitäen, ja olihan tässä naisten välisiä suhteita. Kiinnostavampia olivat kuitenkin yhteiskunnalliset rakenteet. Yksi kirjan tapahtumapaikoista on Läntiseen merimantereeseen kuuluva Sidrineian niemimaa. Sitä johtavat naiset, ja miehet ovat alisteisessa asemassa. Miehille ei voi antaa vastuuta tai valtaa, koska he ovat "himojensa orjia ja hillittömiä, irrationaalisia kiihkoilijoita". Itseään arvostavat naiset hakeutuvatkin naisten välisiin liittoihin ja käyttävät miehiä korkeintaan irtosuhteisiin. Toisessa tapahtumapaikassa, Surukauriin saarilla, puolestaan vallitsee jonkinlainen utopia: kaikki ovat keskenään tasa-arvoisia, eivätkä asukkaat edes tunnista sellaisia sanoja kuin päällikkö tai johtaja. Jokainen saa kuusivuotiaasta lähtien kokeilla erilaisia ammatteja, kunnes löytää sen tavan, jolla haluaa hyödyttää yhteisöä. Kukaan ei omista yhtään sen enempää kuin muutkaan. Kolmas tapahtumapaikka on pahamaineinen radhujen kaupunki, jossa johdossa on muutama rosvopäällikkö. Täällä naisten asema on surkea, ja tyttövauvoja heitellään kaupunkia ympäröivään vallihautaan.

Radhut haluavat vallata rikkaan Sidrineian, jossa taas on kuultu huhuja Surukauriin saaresta ja halutaan tietää, onko moista paikkaa olemassakaan. Surukauriin saarten asukkaiden on puolestaan vaikea käsittää, miksi joku tavoittelee valtaa ja omaisuutta. Voiko heidän elämänsä jatkua entisellään, kun viisisataa vuotta kestänyt eristys muista ihmisistä häiriintyy?

Kirjassa oli myös monia kiinnostavia hahmoja. Monet olivat kokeneet ja kokivat kirjan aikana suurta surua. Menetykset jättävät jälkensä, eri henkilöihin eri tavoin. Joistakin kaiken menettäminen tekee pelottomia, jotkut menettävät elämänhalunsa, jotkut taistelevat ja tavoittelevat valtaa, mutta eivät enää usko tai luota mihinkään muuhun kuin itseensä tai rakasta aidosti ketään. Jos on pelännyt pahinta ja pahin on tapahtunut, ei pelolle ole enää juurikaan sijaa, sillä ei ole polttopuuta käytettävänään, ei kohtaa johon tarttua menetyksen rapauttamassa mielessä. Kirjassa oli kuitenkin paljon myös kaunista ja henkilöitä, jotka jaksoivat uskoa hyvyyteen ja toimia rohkeasti muiden puolesta. Sellaista nyt ylipäätään toivoisi ihmiskunnassa olevan.


5 kommenttia:

  1. Enoranta kirjoittaa huikean kaunista tekstiä, joka poikkeaa varsin paljon paikoin yksinkertaisesta nuortenkirjatyylistä. Arvostan Enorannassa sitä, että hän kirjoittaa romaaneja, joista kokenutkin nuori lukija voi nauttia ja oppia.

    VastaaPoista
  2. Koetin lukea tätä, mutta kirja ei vienyt yhtään mukanaan ja jätin kirjan kesken. Olen lukenut Enorannalta yhden kirjan (nimi ei nyt muistu mieleen), ja senkin kanssa meni hieman sinnittelyksi. Enorannan tapa kirjoittaa ei taida sopia minulle. Kauniita lauseita, mutta silti koin tekstin raskaslukuiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa Enorannan kirjoista ainakin Nokkosvallankumous. Luulen, että tähän kirjaan sopi se, että loman ansiosta sain tämän luettua melko nopeasti, koska ehdin lukea kerralla pitkään. Näkökulmia oli monia, ja olisin varmaan kokenut sen vuoksi kirjan raskaaksi, jos olisin lukenut lyhyen pätkän kerrallaan.

      Poista
  3. Tämä kirja on odottanut lukuvuoroa jo pitkään kirjahyllyssä :)
    Enorannalta olen lukenut vain Nokkosvallankumouksen.

    VastaaPoista