torstai 15. kesäkuuta 2017

Dekkariviikko - Alan Bradley: Piiraan maku makea

En tosiaan päässyt puusta pitkälle. Ajatukseni olivat yhtä sekasotkua, kuin oljet heinäsuovassa. Minun pitäisi saada jonkinlainen katalysaattori, jotain sellaista mitä Gustav Kirchhoff löysi. Hän keksi, että jos tärkkelystä keittää vedessä, se pysyy tärkkelyksenä, mutta jos lisätään vain pari pisaraa rikkihappoa, tärkkelys muuttuu glukoosiksi. Tein kokeen kerran uskoakseni että asianlaita todella oli niin, ja niinhän se oli. Multa pysyy multana; tärkkelys muuttuu sokeriksi. Minulle oli avautunut pieni ikkunaluukku luomakuntaan.
 

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Alkuteos The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
Suom. Maija Paavilainen
Bazar, 2014
Kuunneltu pääosin äänikirjana, kesto 11 h 29 min
Lukija Krista Putkonen-Örn
Agatha Christien kerrotaan aikanaan harmitelleen, että hän teki kummastakin kirjojensa päähenkilöistä, Hercule Poirotista ja Neiti Marplesta, niin iäkkäitä. Vaikka Christie kirjoitti heistä vuosikymmenten ajan, salapoliisit eivät voineet juuri vanheta, koska olivat jo valmiiksi eläkeikäisiä. Alan Bradley ei ole tehnyt samaa virhettä, vaan on kirjoittanut dekkarisarjansa päähenkilöksi Flavia de Lucen, joka on tässä sarjan avausosassa vasta 11-vuotias. Kirja sijoittuu pikkukylään 1950-luvun Englannissa, eli toi senkin vuoksi mieleen Christien teokset.

Flavia on nuorin kolmesta sisaresta, ja isosiskot ovat melko julmia ja piittaamattomia häntä kohtaan. Sisarusten äiti on kuollut, ja isä keskittyy enimmäkseen postimerkkeihin. Niinpä Flavia vetäytyy omaan rauhaansa, perintökartanon huoneeseen, jossa on hänen enonsa perua oleva huomattavan laaja kemistin välineistö ja tiedekirjasto. Flavia on erityisen kiinnostunut myrkyistä. Kemia ja englantilaiset postimerkit ovatkin asioita, joista kirjassa kerrotaan rikoksen selvittämisen ohessa huomattava määrä yksityiskohtia.

Kirjaan on silti pakko suhtautua kevyenä viihteenä, koska sellaiseksi se on tarkoitettu. Flavia nimittäin löytää kotikartanonsa Buckshawin puutarhasta ruumiin, ja murhasta epäiltynä pidätetään hänen isänsä. Silti Flavia suhtautuu rikoksen ratkaisemiseen kuin pelinä, jossa hän haluaa jatkuvasti askeleen edellä poliisia. (Vrt. normaali yksitoistavuotias, tai kuka tahansa normaali ihminen, joka olisi moisten tapahtumien jälkeen jokseenkin poissa tolaltaan.) Flavia onkin sangen etevä nuuskimaan tietoja, mutta joutuu toki rikosta ratkoessaan myös kiipeliin. (Kun sellaiset sanat kuin 'nuuskia' ja 'kiipeli' pujahtavat postaukseen, tietää, että on lukenut suloisen vanhahtavaan tyyliin kirjoitettua dekkaria.)

Flavia de Luce -dekkareita on suomennettu jo kuusi osaa, mutta minulle tämä oli ensikosketus sarjaan. Olettaisin, että pikkukylän henkilöistä ja Flavian omasta perheestä kerrotaan tulevissa osissa paljon lisää. Esimerkiksi äidin kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta ei tässä osassa kerrottu paljon mitään, eli se jäi jossain määrin kiinnostamaan.

Kuuntelin pääosan kirjasta äänikirjana Storytelistä. Sovelluksessa on kätevä vaihtaa lennosta kuuntelemisen ja lukemisen välillä, joten loppupuolella myös luin kirjasta muutamia lukuja, koska sillä tavoin kirja eteni nopeammin. Kirjan kuuntelunopeuttakin olisi kyllä pystynyt säätämään, mutta nopeutettu ääni ei kuulostanut korvaani kovin miellyttävältä. En ole mikään äänikirjojen suurkuluttaja, mutta tällaiseen jokseenkin suoraviivaiseen kirjaan kuunteleminen sopi. Jos jatkan Storytelin käyttöä, seuraaviakin osia tulee ehkä kuunneltua. Vaikkapa jo lukumaratonilla.

Summa summarum: viehättävää ajankuvaa, nokkela päähenkilö ja suuremmitta kömpelyyksittä etenevä juoni. Aivan kelpo ajankulua kesäiltaan.


Lisää dekkariviikosta Yöpöydän kirjat -blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti