tiistai 9. toukokuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava, 2017
288 s.
Kansi: Timo Numminen
(kirjastolaina, kuva kirjasta Otavan sivulta)

Terhi Törmälehdon esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät on ollut yksi tämän kevään eniten esillä olleita kirjoja (ainakin omassa some-kuplassani). Tartuin kirjaan vähän varauksella, niin kuin kaikkiin paljon huomiota saaneisiin kirjoihin, koska usein arveluttaa, antavatko ne sittenkään juuri minulle lukijana mitään vai joudunko pettymään, kun ennakko-odotukset ovat liian korkealla. Kirja kuitenkin täytti odotukseni ja antoi enemmänkin.

Kirjan päähenkilö, Kainuussa asuva Elsa tulee uskoon lukioikäisenä. Elsa alkaa kulkea helluntailaisten kokouksissa ja toivoo kovasti, että usko olisi hänessä yhtä vahva kuin muissa seurakuntalaisissa. Elsa on aina rakastanut sanoja: totta oli se, mikä sanoilla todeksi sanottiin, sanoista asiat alkoivat olla ja lakkasivat olemasta. Elsa haluaisikin saada kielet - helluntailaisuuteen kuuluu kielillä puhumiseksi kutsuttu, kiisteltykin ilmiö. Kielillä puhumisen kokemusta kuvataan kirjassa kiinnostavasti ja monisyisesti.

Kirjan nykyhetkessä, kuutisen vuotta myöhemmin, Elsa asuu Kolumbiassa, Bogotassa, jonne on hakeutunut opiskelemaan ja sivutyönä opettamaan osallistuttuaan ensin maassa järjestettyyn helluntailaiseen konferenssiin. Elsa on tutustunut Manuel-nimiseen mieheen, joka on elänyt vuosia sissien vankina vuorilla. Manuel ja Elsa ovat toisaalta hyvin läheisiä, mutta miehen kokemuksissa on paljon sellaista, jota hän ei halua tai voi Elsalle jakaa, ja se erottaa heitä toisistaan. Elsa kaipaa läheisyyttä ja kosketusta kipeästi, ja Manuel tarjoaa sitä sopivaisuuden rajoissa, piirtämällä Elsan iholle.

Minulle kirja tarjosi kurkistuksen kahteen tavalla tai toisella vieraaseen maailmaan: helluntailaisuuteen ja Kolumbiaan. Ensimmäisessä kiinnostavaa oli esimerkiksi se, miten Elsan perhe suhtautui hänen uskonnollisuuteensa. Elsalle itselleen uskonto avaa uuden maailman; mitä vain voi tapahtua, hänessä on pyhyyttä ja puhtautta, hän on suolaa ja valoa. Elsan körttiläinen mummo puolestaan ajattelee, että Elsa asettuu jotenkin muiden yläpuolelle ja pitää omaa uskontoaan parempana kuin muiden: Jaa että se on Jeesus meillä kuollut ja sinulla elossa. Äiti sen sijaan on huolissaan, että Elsalla jää nuoruus elämättä. Toisistaan eroavat elämänarvot ja niistä seuraavat ristiriidat perheessä ovat varmasti monellekin meistä tuttuja, joten vaikka ei juuri uskonnollista ristiriidoista olisikaan kokemusta, Elsan tunteisiin siitä, ettei äiti ymmärrä eikä edes tajua kysyä oikeita kysymyksiä, voi varmasti monikin samaistua.

Vuorten sylissä Kolumbiassa Elsa ympyröi Raamatustaan lauseen: Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Elsan usko Jumalaan ei kuitenkaan ole ollut horjumatonta, vaan hänen mieleensä tulee hyvinkin loogisia kysymyksiä ja epäilyjä, vaikkapa siitä, miksi pitää rukoilla, jos kaikki kuitenkin tapahtuu Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaan.

En tiedä kovinkaan paljon Kolumbiasta. Maa oli paljon uutisissa viime vuoden lopulla, kun kansanäänestyksessä hylättiin sissiliikkeen kanssa tehty rauhansopimus. Maan presidentti sai kuitenkin rauhanponnisteluistaan Nobelin rauhanpalkinnon. On kuitenkin käynyt vähän niin kuin monien muidenkin ei-niin-päivänpolttavien uutisten suhteen, että en ole oikein perillä siitä, mitä sittemmin on tapahtunut, onko mikään muuttunut, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt. Oli siis kiinnostavaa kurkistaa Kolumbiaan kaunokirjallisuuden keinoin (vaikka kirjan nykyhetki on nähtävästi noin vuodessa 2006, koska lopussa mainitaan Suomen euroviisuvoitosta). Yksi romaanin henkilöistä, Elsan ystävä Paola, kuvaa kolumbialaisia näin: Kuka tahansa käy kenen tahansa taistelua, jos hyötyy siitä. Mutta kun tuonne vuorille tai viidakkoon menee -- kaikki se hajoaa. Elsa taas haluaisi uskoa selkeisiin puoliin ja pysyvyyteen - vaikka samaan aikaan hän itse muuttuu, näkee asiat uudella tavalla.

Lyhyesti sanottuna siis Vaikka vuoret järkkyisivät tarjosi sitä, mitä kirjallisuus voi parhaimmillaan tarjota: avasi silmiä ja antoi uusia näkökulmia maailmaan. Vahva esikoisromaani. Törmälehto on muuten taas yksi äidinkielenopettaja-kirjailija Tommi Kinnusen, Minna Rytisalon, Pauliina Rauhalan, Petri Vartiaisen ja ties keiden kaikkien muidenkin lisäksi. 

2 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli kaunis romaani ja ihastuin varsinkin siihen Kolumbian kuvaukseen. Olen nimittäin Etelä-Amerikka -fani :) Kirjan kieli oli myös hyvin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kauniita ja aistivoimaisia kuvauksia.

      Poista