maanantai 15. toukokuuta 2017

Kata Melander: Älä irrota

Kata Melander: Älä irrota
Type & Tell, 2017
228 s.
(Kirjastolaina)

Saara haaveilee rakkaudesta, nähdyksi ja kosketetuksi tulemisesta. Saaran elämää kuitenkin rajoittaa se, että hän on pyörätuolissa, tarvitsee avustajan ja kärsii toistuvista kipukohtauksista, joille ei löydy syytä ja joihin tarvitsee voimakkaat lääkkeet. Saara tapaa yläaste- ja lukioaikaisen opettajansa, Petterin, joka vaikuttaa hyväksyvän Saaran sellaisena kuin hän on. Mutta uskaltaako luottaa, ettei toinen irrota hankalinakaan hetkinä? Petteri ei myöskään kerro itsestään kaikkea Saaralle heti, vaan vasta jonkin ajan päästä Saaralle selviää, mikä on Petterin taakka. Hiljalleen rakentunut luottamus särkyy.

Tiesinhän minä, että Petteri oli vain ohimeneviä välähdyksiä pimeässä. Sairaus olisi pysyvä, se olisi kierre. Sykli joka ei jättäisi rauhaan, vaikka miten muuta toivoisi. Ei sairautta haaveilla sammutettu. Mitä nopeammin sen uskoi, sen varmemmin välttyi uusilta pettymyksiltä.

Saaran tunteita kuvataan kirjassa hyvin. Saaralla on onneksi tukenaan siskonsa, Laura, jonka kanssa hän voi jakaa kaiken. Laura on ollut Saaran tukena aina, mikä on jollain tavoin auttanut kestämään esimerkiksi sen, että heidän isänsä ei ole koskaan hyväksynyt ja ymmärtänyt Saaraa. Saara kaipaa kuitenkin toisenlaista hyväksyntää, sitä, että tulisi nähdyksi naisena. Mutta miten voi erottaa, onko toisen katseessa rakkautta, huolta vai sääliä, jota Saara ei tahdo? Voiko toisen edessä olla heikko ja tarvitseva ilman että menettää omanarvontuntonsa?

Petteri pääsee enemmän ääneen kirjan loppua kohti. Hän pohtii paljon esimerkiksi pakenemista ja kohtaamista, pitkää avioliittoaan, jossa pariskunnan väliin on rakentunut vaikenemisen muuri, jonka läpi ei voi kohdata vaikka jompikumpi yrittäisi vielä kurkottaa. Voisiko Saaran kanssa olla toisin?

Rakkaustarinan lisäksi kirja kiinnosti myös kertomuksena siitä, millaista on elää kivun ja pyörätuolin rajoittamaa elämää. On hyväksyttävä se, että on riippuvainen jonkun toisen avusta. Ei varmasti ole helppoa, kun saa miettiä, millaisin käsin milloinkin tulee kosketuksi, nostetuksi, puetuksi, autetuksi. Saara opiskelee kirjassa yliopistossa, mutta kipukohtaukset, lääkäri- ja sairaalakäynnit hankaloittavat opintoja. Olen seurannut Kata Melanderia Twitterissä ja lukenut myös jonkin verran hänen blogiaan, ja saan sen vaikutelman, että tähän puoleen kirjasta on ollut paljon omaelämäkerrallisia aineksia.

Krista ehti lukea tämän kirjan ja vaikuttua siitä, ja Kristan ja Katan Twitter-keskustelujen perusteella oikeastaan kirjasta kiinnostuinkin. Myös Katja on sitä mieltä, että Älä irrota on taidolla kirjoitettu romaani. Tuomas kutsuu kirjaa rohkeaksi, koskettavaksi ja monessa kohtaa kauniiksi. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä. Toivottavasti Melander jatkaa kirjoittamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti