lauantai 28. toukokuuta 2016

George Orwell: Vuonna 1984


George Orwell: Vuonna 1984 
Alkuteos Nineteen Eighty-four, 1949
Raija Mattilan suomennos ilmestynyt ensi kerran 1999
Lukemani painos WSOY, 2014, sis. Vesa Sisätön esipuheen vuodelta 2007
370 s.

On olemassa lukuisia klassikoita, jotka periaatteessa tunnen, mutten ole niitä kuitenkaan varsinaisesti lukenut. Nappasin erinomaisen mukavasta oululaisesta Tähtitornin kahvilasta mukaani viidellä eurolla yhden näistä, nimittäin George Orwellin dystopiaklassikon Vuonna 1984. Luin tätä kirjaa tässä kiireisinä kevään viimeisinä viikkoina pieninä katkelmina, mutta sellaisenaankin se oli vaikuttava teos. Yksi aukko sivistyksessä taas paikattu! 

En usko, että minulla on kovin paljon sellaista sanottavaa tästä kirjasta, mitä ei olisi jo tuhanteen kertaan sanottu. Annan siksi itselleni luvan lainata takakantta: "Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitaristisessa valtiossa. Mystinen Isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja tarkkailee kansalaisten liikkeitä ja ajatuksia. Puolue on luonut uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Winston Smith väärentää työkseen historiaa, mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat."

Lukemassani kirjassa on Vesa Sisätön kirjoittama esipuhe, jossa Sisättö luonnehtii kirjaa näin: "Vuonna 1984 on -- ahdistava, synkkä ja kauhea kirja, mutta samalla kristallinkirkkaasti kerrottu." Tämä on mielestäni totta. En juurikaan pystynyt lukemaan kirjaa ennen nukkumaanmenoa, varsinkaan loppupuolelle päästyäni, koska synkkyyttä ja kauheutta tosiaan piisaa. 

Sisättö kirjoittaa: "Winston Smithillä ei ole mitään toivoa - hänen tarinansa etenee kuin keskitysleirijuna aikataulussaan asemalta toiselle." Lukija siis tietää, että henkilöille käy huonosti, mutta on vain käännettävä sivuja eteenpäin ja odotettava, milloin se väistämätön tapahtuu ja Winston saadaan kiinni ajatusrikoksesta. Kerronta on kuitenkin soljuvaa, ei junnaavaa. Raija Mattilan suomennoksella on varmasti osansa tässä. Vastenmielinen, likainen, halju ja haiseva maailma on kuvattu vaikuttavasti. Mitään nautintoja ei oikeastaan ole jäljellä (esimerkiksi ruoka on kuvottavaa, alkoholi keinotekoista giniä ja seksikin pyritään saamaan rajattua vain lisääntymistarkoitukseen). Winstonin tapaiset virkamiehetkään eivät saa vaikkapa ehjiä vaatteita tai uusia partateriä käyttöönsä, vaikka teleruudut suoltavat tietoa, kuinka tuotantotavoitteet on ylitetty jälleen kerran. 

Jäin miettimään eniten sitä, kuinka Orwellin maailmassa (juuri) kukaan ei lopulta tiedä, mikä on totta, eikä välitäkään - eikä kuulukaan välittää, koska olisi ajatusrikos ajatella jotain muuta kuin sitä, mikä sillä hetkellä on puolueen totuus. Sisättö vertaa esipuheessaan Pohjois-Koreaa Orwellin teokseen. Historia kirjoitetaan jatkuvasti uusiksi, asiat ja ihmiset häivytetään, heidän olemassaolostaan ei jää mitään jälkiä. Sitähän historiankirjoitus tavallaan joka tapauksessa on, voittajien historiaa. Pienemmässä mittakaavassa tätä voi verrata siihen, millainen on nykyinen sananvapauden tilanne. Monessa maassa - ihan Euroopassakin - säädellään ja rajoitetaan tarkasti sitä, mitä ja miten saa kirjoittaa mediassa. Esimerkiksi Unkarissa ja Kreikassa sananvapaus on heikentynyt viime vuosina (lähde: HS.fi, Näin lehdistönvapaus on muuttunut kymmenessä vuodessa, 16.4.2016). Siksi tämäntapaiset kirjat ovat edelleen ajankohtaisia. 

Lisäksi mietin sitä, miksi itse uskon kuitenkin ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, vaikka asiat voisi nähdä myös toisin. Ehkä juuri siksi tämä kirja tuntui minusta niin julmalta, koska en haluaisi uskoa, että kukaan ajattelee näin: Meidän maailmassamme ei tule olemaan muita tunteita kuin pelko, raivo, voitonriemu ja nöyryytys. Kaiken me hävitämme, kaiken. -- Ei tule olemaan taidetta, ei kirjallisuutta, ei tiedettä. Kauniilla ja rumalla ei tule olemaan eroa. Ei tule olemaan uteliaisuutta, ei elämäniloa. -- aina meillä tulee olemaan vallanhuuma, joka koko ajan kasvaa ja jalostuu.

2 kommenttia:

  1. Teos on todella klassikko, eikä ajan hammas ole sitä purrut:) Sinulle on haaste blogissani: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2016/06/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin kurkkaamassa! Toivoinkin, että joku heittäisi minua tällä haasteella :)

      Poista