perjantai 13. marraskuuta 2015

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
335 s.

Taivas on alkanut haalistua savun ja ruusujen väriseksi. Ensivalo takertuu jo kattoihin ja ikkunoihin, Lasilehdon kiiluun etäisyyden päässä. Tulvan nousu on lopultakin lakannut, ja alhaalla kaupungissa vesi lepää kaduilla ja aukioilla. Sen pinta on rikkumattoman tasainen tyynessä aamun läheisyydessä: outo peili, kuin tumma lasilevy, joka sulkee sisälleen kaupungin varjotoisinnon.

Eliana elää tulvien vaivaamalla saarella, jota hallitsee Neuvosto. Neuvosto ohjaa kansalaiset joka vuosi kuuntelemaan tarinaa, jonka mukaan se on kukistanut vallankumouksen ja puhdistanut saaren Unennäkijöistä. Saarella uneksiminen on kielletty, ja unia näkevät eristetään muista Tahrattujen Taloon. Suuri osa kansasta on lukutaidotonta, erityisesti naiset. Saarella eletään hyvin yksinkertaista elämää, jossa jokaisella on määrätty paikkansa yhteiskunnassa. Eliana on päässyt yhteen Taitojen Taloista, Seittien Taloon, jossa hän opettelee kutomista. 

Kaikki muuttuu, kun Eliana löytää loukkaantuneen tytön, Valerian, jonka kieli on leikattu irti. Elianalle ja hänen Sanojen Talossa elävälle veljelleen alkaa selvitä saareen ja sen asukkaiden hallitsemiseen liittyviä salaisuuksia. Lisäksi saaren asukkaita piinaa uusi sairaus, ja Neuvosto väittää sen liittyvän unien näkemiseen, joten sairastuneet on vangittava.

Kudottujen kujien kaupunkia voi lukea seikkailuna, juoneen keskittyen. Sitä voi myös lukea pysähtyen ja pohdiskellen. Kuten takakannessa sanotaan, kirja näyttää "maailman, joka on meillekin totta". Eristämme sellaisen, mitä pelkäämme. Kiellämme sellaisen, mitä emme ymmärrä. Samalla eristämme ja kiellämme osan itsestämme. Ja opimmeko aiemmista virheistä? Kirjan kaupungissa tehdään töitä, jotka ovat hyvin toisteisia: kudotaan ja puretaan kangasta, kopioidaan ja tuhotaan kirjoja. Jotenkin tuntuu, että se on kovin symbolista - teemme sitä, mitä ajattelemme, että täytyy tehdä, ja harvoin kyseenalaistamme ja kysymme, miksi.

Tällaiseen kirjaan sopii hyvin lukeminen pieninä annoksina (marraskuun lukuhaasteenahan on lukea vähintään 30 sivua päivässä). Teoksen maailma vaatii keskittymistä. On eri asia lukea vaikkapa kirjaa, joka sijoittuu etelätukholmalaiseen kerrostaloon: miljöön kuvaukset ja kadunnimet voi ohittaa silmäillen eikä välttämättä menetä paljonkaan (toki arkitodellisuuttakin voi kuvata nautittavan yksityiskohtaisesti, en sitä sano). Mutta varsinkin silloin, kun kirja sijoittuu maailmaan, joka jollain tavoin eroaa reaalitodellisuudestamme, voi jokaista yksityiskohtaa makustella ja luoda sen silmiensä eteen mielikuvituksessaan. Millainen onkaan Seittien Talo? Millaiselta Neuvoston torni näyttää, entäpä valaisuun käytetyt loistelasit, joiden sisällä on levää?

Pidin Teemestarin kirjasta ehkä enemmän kuin tästä, mutta hieno lukukokemus tämäkin. Mielenkiintoista on myös teoksen luokitteleminen: kirjastossa se on saanut asiasanoikseen fantasiakirjallisuus, tieteiskirjallisuus ja uuskumma. Eri lajien eroja esitellään esimerkiksi tässä HS:n tekstissä, mutta kuten kirjastoluokittelusta näkyy, monikaan teos ei antaudu lajimäärittelylle, eikä tarvitsekaan. Kuten Lumiomenan Katja tekstissään kirjoittaa, Itärannan maailma on kiehtova ja omanlaisensa, eikä se määrittelyjä kaipaa. Kirjasta ovat pitäneet myös Ullan luetut kirjat -blogin Ulla ja Kirsin kirjanurkan Kirsi.

2 kommenttia:

  1. Mulla on toisinpäin, Teemestarin kirja ei noussut sille tasolle mitä hehkutuksen perusteella odotin, tämä sen sijaan on aivan huikea. Hauska huomata että kummallakin kirjalla on puolustajansa, mutta myös kuinka kovatasoisia molemmat ovat.

    VastaaPoista
  2. Silloin kun luin Teemestarin kirjan, en seurannut vielä muiden blogeja kovin aktiivisesti, ja kirjan ilmestymisestäkin oli jo tovi. Minulla ei siis ollut erityisen vahvoja ennakko-odotuksia sen suhteen, ja ehkä siksikin pidin siitä niin paljon. Tästäkin toki pidin, mutta jotenkin eksyin loppupuolella unenomaisuuteen enkä saanut tästä ehkä kaikkea irti, mitä olisi voinut. Mutta nyt kun mietin lukukokemusta, näen esimerkiksi Tahrattujen Talon vahvan elokuvamaisina kuvina mielessäni, joten jotain hyvin vaikuttavaa tässä kyllä oli.

    VastaaPoista