keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Juha Itkonen: Ajo

"Silti tarinat aina kerrotaan niin kuin kertoja muistaisi kaiken."



En pääse yli enkä ympäri siitä, että Juha Itkosen teoksessa Ajo (2014) olisi aineksia kahdeksi kirjaksi.

Kirjassa on minäkertoja, Aino, joka ottaa seitsenvuotiaan poikansa mukaan ja lähtee road tripille, sulkee puhelimensa ja jättää kaikki läheisensä epätietoisuuteen. Tämä osa kirjasta sijoittuu nykyaikaan iPadeineen jne.

Samalla keritään auki Onnin ja Heljän perheen tarinaa, joka alkaa vuodesta 1965. Tämän tarinan taustalla on Itkosen omassa suvussa tapahtunut traaginen auto-onnettomuus.

Antti Majander kirjoitti Helsingin Sanomien arviossaan: "Ehkä koko oman sukupolven osuuden olisi voinut jättää pois, sillä Ajon ylipolviset heijastumat eivät kasva vallan hätkähdyttäviksi. Olisi syntynyt kirkas mutta kieltämättä epäitkosmaisen kapeamaalinen pienoisromaani, jota ajaa vahva sisäinen pakko."

Itse taas koin Ainon irtioton paljon kiinnostavammaksi kuin Heljän ja Onnin tarinan. Ainoakin ajaa sisäinen pakko, pakko päästä pois, pakko saada tarkastella omaa elämäänsä, itseään ja parisuhdettaan vähän kauempaa. Se vain jää aika pinnalliseksi, kun vähän väliä kerronta katkeaa ja siirrytään Heljään ja Onniin. Turha kai sanoakaan, että toki tarinat liittyvät lopulta yhteen. Mutta Ainon itsensä tarinasta - isättömyys, äitisuhde - olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän. 

Sain teoksen ilmaiskappaleen Otavan koulutuksesta. Sillä ei ole ollut vaikutusta tähän tekstiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti